Energiahoidot – edelleen tabu?

Hyvin moni meistä energiahoitajista lienee joskus paininut asian kanssa: kannattaako minun kertoa energiahoidoista tietyille ihmisille? Jos päätän, että en niin tee, kuinka voin pitää ja miksi pitäisin tämän asian itsestäni pimennossa? Energiahoidot ovat osa elämääni. Jos en kerro, olen samalla epäaito, eikä toinen voi oppia tuntemaan minua sellaisena kuin olen. Toisaalta, tarvitseeko hänen? Mitä negatiivisia tai positiivisia seurauksia salaaminen – toisaalta asiasta kertominen – voisi aiheuttaa?

Tiedän monia, itseni mukaan lukien, joiden on jossain vaiheessa ollut ennakkoluuloisten asenteiden pelossa vaikea kertoa aiheesta työpaikalla tai tiettyjen sukulaisten keskuudessa. Kuitenkin mitä enemmän kehittyy energiahoitajana ja mitä tärkeämmäksi asiaksi energiahoidot käyvät elämässä, sitä tähdellisemmältä niistä mainitseminen tuntuu. Olisihan kuitenkin ihanaa, jos energiahoidoista tulisi yhteiskunnassamme yleisesti normaalina pidettävä, hyväksytty ilmiö sen sijaan, että sitä pidettäisiin epäluuloisesti joidenkin ”henkisten ihmisten šamanismina”, jossa käymisestä saattaa salaa pelätä jäävänsä kiinni. Niin kauan kuin energiahoitojen päällä liehutellaan yleisesti jotain mysteeristä, hämärää verhoa, niin kauan on asiakkaita, jotka ottavat varovaisesti sähköpostitse yhteyttä vain etunimellään (mikä sekin on aivan ok) ja jättävät mainitsematta kaverilleen ajanvarauksestaan.

Mitäpä jos päätän, että kerron energiahoidoista? Kuinka sen teen? Ainakin voisin pyrkiä löytämään tulokulman, joka aukeaisi parhaiten keskustelukumppanilleni hänen olemassa olevan tietopohjansa, uskomustensa ja maailmankuvansa pohjalta. Mutta mitä jos tällaisesta lähestymistavastani huolimatta asia on täysin törmäyskurssilla toisen uskomusjärjestelmän kanssa? Kannattaako edes yrittää? Onko silloin mainitsemisesta sittenkään kenellekään mitään hyötyä? Silloin keskustelukumppani saattaa säikähtäneenä turvautua nopeaan puheenaiheen vaihtoon, niin kuin eräs sukulaiseni, jolle menin ehdottamaan energiahoitoa hänen valittaessaan vaivoistaan. Tai mykistyä kiusaantuneeseen hiljaisuuteen kuten eräs lapsuudenkaverini, kun kerroin voivani erinomaisesti edellispäiväisen energiahoidossa käyntini ansiosta.

Jotkut puolestaan tulistuvat ja ajattelevat ”huuhaan” harjoittajaksi, pitävät heikkouskoisia hyväksikäyttävänä huijarina. Toiset ovat kohteliaan kiinnostuneita, useimmat onneksi välittävät aitoa kiinnostusta. Mikä tahansa reaktio sitten onkaan, se kertoo lopulta enemmän keskustelukumppanista kuin itse asiasta. Jos seura on suvaitsevainen uusille keskustelunavauksille, voi asiasta kehkeytyä varsin hyväkin keskustelu.

Tätä on tullut pohdittua moneen kertaan, enkä itsekään ensimmäisiä energiahoitokursseja käydessäni halunnut kertoa asiasta kaikille. Onneksi asia muuttuu sitä mukaa kuin yhä useampi ”uskaltautuu” kokeilemaan energiahoitoja ja juttelee kokemuksistaan tuttavilleen. Sen seurauksena yhä useampi kuulee näistä hoidoista ja sitä tavallisempi tapa huolehtia terveydestä ja hyvinvoinnista niistä tulee – kenties jonain päivänä vielä osa kokonaisvaltaista terveydenhuoltoa.

Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole olla lähetyssaarnaaja tai käännyttäjä, kyse kun ei ole mistään uskonnosta tai edes uskomushoidosta eli hoidosta, johon hoidettavan jostain syystä tarvitsisi uskoa sen enempää kuin C-vitamiiniin tai kuumelääkkeeseen. Tänä maailmanaikana energiahoidot vain vielä ovat joillekin vaikea aihe. Eihän monikaan halua tulla kuunnelleeksi mitään, mikä uhkaa omaa uskomusjärjestelmää ja nostattaa itsessä siten pintaan epämiellyttäviä tunteita. Lopputulemana saattaisi jopa koko maailmankatsomus keikahtaa.

Vaikka näyttöä energiahoitojen toimivuudesta on enenevässä määrin, on monien ensin saatava itse kokea uskoakseen, ja näin olkoon.

Annetaan tilaa ja kunnioitusta meille kaikille, niin energiahoitoihin perehtyneille kuin niihin skeptisesti suhtautuvillekin. Vain sellaisessa ilmapiirissä voimme avoimesti kuunnella toisiamme, vaihtaa ajatuksiamme ja kertoa kokemuksistamme. Jokainen niistä on arvokas.

Kommentoi