Petra, miten sinusta tuli energiahoitaja?

Juttusarjassa Meridiaani osk:n hoitajat kertovat, miten heistä tuli energiahoitajia.

 

Miten kiinnostuit energiahoidoista?

Olen koulutukseltani perinteisen kiinalaisen lääketieteen akupunktiolääkäri, joten energeettiset hoitomenetelmät ovat minulle tuttuja. Perinteinen kiinalainen lääketiede on ns. energialääketiedettä, eli se perustuu ajatukseen siitä, että kaikki elämä on eri muodoissa olevaa energiaa. Ihminen katsotaan kokonaisuudeksi, jossa keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Päätökseni lähteä Kiinaan opiskelemaan juonsi juurensa urheiluvammaan, joka lukuisten leikkausten ja fysioterapiajaksojen jälkeen jätti polveeni vaikean kiputilan. Mutkien kautta päädyin hoitoon kiinalaiselle akupunktiolääkärille, ja polveni saatiin kuntoon akupunktiolla ja kiinalaisella qi gong -energiahoidolla. Tämä prosessi avasi niin voimakkaasti silmiäni, että koin, ettei mikään muu ammatinvalinta voinut tulla enää kysymykseen. Päätin tehdä valtavan elämänmuutoksen ja lähteä Kiinaan opiskelemaan. Kiinassa vierähtikin yli seitsemän vuotta, ja akupunktiolääkäriksi valmistuin Pekingin perinteisen kiinalaisen lääketieteen yliopistosta vuonna 2008.

Vuodet Kiinassa opettivat valtavan paljon energialääketieteestä ja voi sanoa, että maailmankuvani mullistui monella tapaa. Palattuani Suomeen harjoittamaan akupunktiohoitajan työtä eteeni alkoi kuitenkin jossain vaiheessa tulla tapauksia, joissa yhä enemmän jouduin pohtimaan, miksi hoidon teho jäi vaatimattomaksi tai ongelmat uusiutuivat, vaikka kaiken piti olla kunnossa. Ymmärsin selkeästi, että näissä tapauksissa ongelman aiheuttaja oli usein tunne- tai henkisellä tasolla vielä paljon syvemmällä kuin mihin akupunktiolla tai meridiaanien energiakäsittelyllä päästiin. Aloin etsiä vastauksia ja kokeilla kaikenlaista, sillä koin tarvitsevani työkalupakkiini enemmän välineitä.

Miten päädyit opiskelemaan Suomen Energiahoitajien BodyMind Energy Balancing Method -hoitomenetelmää?

Hoitomenetelmän löytämisestä saan kiittää ystävääni, joka käytyään Suomen Energiahoitajien kursseilla halusi tehdä minulle harjoitushoidon, ja tuli siinä ”vahingossa” saaneeksi kuntoon pahasti tanssitunnilla revähtäneen jalkani. Ihmetykseni ja iloni oli suuri, kun ongelma, jota oltiin jo kuukausia hoidettu laihoin tuloksin niin akupunktiolla, hieronnalla, fysioterapialla kuin erinäisellä höyhennyksellä ja möyhennykselläkin parani helposti parilla hoitokerralla. Kiinnostuin niin paljon, että etsin käsiini kaiken mahdollisen alan kirjallisuuden ja aloin itse käydä energiahoidossa. Lopulta ilmoittauduin Suomen Energiahoitajien kursseille opiskelemaan.

Suomen Energiahoitajien kurssiohjelmassa pidän erityisesti siitä, että asioita lähestytään ilman turhaa mystiikkaa, todellisiin hoitotuloksiin nojaten. Koulutus myös etenee hyvin järjestelmällisesti. Arvostan menetelmän mahdollisuutta hoitaa hyvin eri tyyppisiä ongelmia niin fyysisellä, tunne- kuin henkisellä tasolla.

Mitä apua olet saanut energiahoidoista?

Kattavaa listaa on vaikea tehdä, koska se olisi liian pitkä! Energiahoidolla on saatu hoidettua mm. pari vuosikymmentä vaivannut migreeni ja alaselkäkipu sekä keväiset allergiaoireet ja lukemattomia akuutimpia vaivoja.

Ensimmäiset kokemukseni niin energiahoidosta kuin kiinalaisesta lääketieteestä ovat liittyneet fyysisten vaivojen paranemiseen. Pysyvämpiä tuloksia on kuitenkin yleensä tullut energiahoitoihin kuuluvista tunnepuolen hoidoista. Todella usein olen saanut huomata, että jonkun fyysisen ongelmani taustalla onkin ollut jokin negatiivinen tunne, uskomus tai muisto. Kun nämä on energiatasolla purettu, on fyysinenkin vaiva poistunut kuin sivutuotteena.

Olen erityisherkkä, eli hyvin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että hermostoni reagoi keskivertoa herkemmin ärsykkeisiin. Koen ja aistin maailmaa syvästi, ja tapahtumat vaikuttavat minuun usein voimakkaasti. Erityisherkkyys on muiden hoitamisessa todellinen voimavara, koska aistin energeettisiä muutoksia herkästi. Samanaikaisesti joudun kuitenkin huolehtimaan keskivertoa enemmän siitä, että saan sekä lepoa että stressiä purettua. Tässä energiahoidoista on korvaamaton apu.

Kokonaan oman lukunsa voisi kirjoittaa siitä, kuinka energeettiset hoitomenetelmät ovat laajentaneet maailmankuvaani!

Miten hoitojen tekeminen muille lähti käyntiin? Minkälaisia hoitoja teet?

Tein pitkään energiahoitoa lähinnä akupunktiohoidon lisänä ja tukena. ”Pelkkää” energiahoitoa tein aluksi lähinnä ystäville ja sukulaisille. Jossain vaiheessa saamani palautteen ja hyvien hoitotulosten myötä alkoi tuntua, että minulla on erityistä annettavaa nimenomaan energiahoitajana. Nykyään suurin osa asiakkaistani tulee energiahoitoon.

Koen, että kiinalaisen lääketieteen syvällinen ymmärrys ihmisen energiajärjestelmästä antaa energiahoitotyölle vahvan pohjan. Kiinalaisen lääketieteen oppi ihmisen kehon ja mielen saumattomasta yhteydestä auttaa ymmärtämään monimutkaisiakin syy-yhteyksiä vaivojen taustalla.

Akupunktiota ja muita kiinalaisen lääketieteen menetelmiä käytän edelleen tarvittaessa. Myös eläinten hoito energiahoidolla on sydäntäni lähellä. Teen paljon myös kaukohoitoja eli hoitoja niin, että hoidettava on toisaalla tai puhelinyhteyden päässä.

Mikä on kantava ajatuksesi hoitotyössä?

Mottoni hoitotyössä on ”Tule sellaisena kuin olet”. Mikään vaiva ei ole liian pieni tai liian hävettävä. Monesti ajatellaan, että voidakseen tulla energiahoitoon on oltava jotenkin jo valmiiksi valaistunut tai ainakin hyvin henkinen, ikään kuin hoitoon tullakseen kaiken pitäisi jo valmiiksi olla loistavasti. Asia on päinvastoin. Olet sydämellisesti tervetullut juuri sellaisena kuin olet, juuri tällä hetkellä.