StressAway-valmennus™ on enimmäkseen itsehoidollista opastusta, jossa asiakas saa tehokkaita, helppoja työkaluja mukaan omassa arjessa käytettäväksi. Opastus on pääosin mielenvalmennusta ja energiatyöskentelyä, jonka asiakas tekee ohjattuna itse. Erilaisia mielenharjoitteita tehdään joko rennossa tai syvärentoutuneessa tilassa käyttäen NLP-tekniikoita (Neuro Linquistic Programming), DHE (Design Human Engineering) ja hypnoosirentoutusta (syvärentoutus), jotka muuttavat asiakkaan mielenmaisemaa ja tunnetilaa helposti. Tarvittaessa asiakkaalle opastetaan myös erilaisia hengitysharjoitteita. Alitajunnan- ja mielenvoima on meillä kaikilla valtavan suuri voimavara, ja helposti käytettävissä oleva keino muuttaa tunnetilaa paremmaksi, vaikka mikään asia ei ulkoisesti muuttuisikaan. Kaikki mitä sanomme, kirjoitamme, luemme, teemme tai ajattelemme on energiaa, joten on tärkeää tiedostaa millaisissa energioissa olemme, eli mitä lähetämme eteenpäin ja näin ollen myös vastaanotamme juuri sitä saman taajuista energiaa.
Valmennuksessa asiakas on tilanteesta riippuen joko makuullaan tai nojatuolissa mukavasti istuen. Valmennuksen alussa kartoitetaan keskustellen, mihin asioihin asiakas muutosta toivoo. Millaisia haasteita hänen elämässä on? Millaisia tunnetiloja tämänhetkinen elämä pääosin sisältää ja millaisia tunnetiloja asiakas toivoisi kokevansa lisää? Myös mielentason stressi ja haasteet vaikuttavat fyysiseen kehoon luoden jännityksiä ja kireyksiä oloon. Asiakas kuulostelee valmennuksessa kehoaan ja mieltään sekä tekee ohjatusti itse muutoksia joko mielen kautta tai ohjatulla energiatyöskentelyllä energiakentässä tai vapauttamalla stressiä fyysisestä kehostaan. Tarvittaessa valmennuksessa hyödynnetään myös EFT (Emotional Freedom Techniques) -tekniikkaa, joka vapauttaa stressiä ja tunnelukkoja aina solutasolta saakka, joka on helppo ja tehokas keino myös arjen itsehoitoon. Valmennuksessa asiakas on hyvin tärkeässä roolissa, koska hän on kehonsa ja mielensä tärkein ja paras asiantuntija. Valmennuksessa asiakas kuuntelee kehon, mielen ja sielunsa viestejä., mitä asioita nostetaan pintaan puhdistumaan juuri siinä hetkessä, ja mihin hän on sillä hetkellä valmis. Valmennus toteutetaan kokoajan turvallisessa ja rennossa läsnäolon tilassa yhdessä asiakkaan kanssa.
Kenelle?
Sinulle, joka haluat valmennuksessa oppia helppoja itsehoidollisia keinoja arkeen hyödynnettäväksi. Sopii kaikenikäisille, lukuun ottamatta pieniä lapsia.
StressAway-valmennusta™ saatavilla vain Kuopiossa/ Sari Leinonen/ Luonnottaren hyvinvointipalvelut. Voidaan toteuttaa tarvittaessa myös etänä.
Sijainti: Hyvinvointikeskus BeneOne, Kuopion portti, Puutarhakatu 9 B, 3krs. Katso tarkemmat saapumisohjeet alta.
Hinnat: 75min/115€ ,sis alv 24%
Varaa aika Sarille täältä
Lue lisää Sarin palveluista täältä Sari Leinonen/ Luonnottaren hyvinvointipalvelut
SIJAINTI/ BeneOne
Meille löytää monta kautta, tässä koordinaatteja: Matkakeskus/asematunnelin kautta: Parturin vieressä on käytävä, jossa vastassa ovi. (Toisella puolella parturia on Barots.) Ovisummeri oikealla, ovikoodi 102 ja soita keskellä olevaa kelloa .Avaamme oven. Käytävän päässä hissi. Tule 3. kerrokseen. Vasemmalle, siinä meidän ovi. Soittokello oikealla. Soita puhelimella jos on tarve p. 050 411 2529 /Sari. Pyörällä tai kävellen tullessasi Matkaajanpolku: ovi B 1/1. Ovisummeri kuten edellä. Tule kerros ylöspäin 3. kerrokseen hissillä tai portaita. Vasemmalle toimitilaamme. Autolla tullessasi aja parkkihalliin 3. kerrokseen. Päädyssä ovi, summeri kuten edellä. https://www.europark.fi/p-matkakeskus/