Olen Siru Remes ja asun Tampereella. Teen energiahoitoa, EFT-tunneterapiaa ja Access Bars hoitoja Pispalassa, Tampereella. Valmennan uupuneita ja erityisherkkiä sekä Tampereella että etäyhteyksin koko Suomeen. Autan sinua päästämään irti uupumuksesta, väsymyksestä ja stressistä. Uskon, että meillä jokaisella on mahdollisuus muuttua ja parantua.
Päädyin opiskelemaan energiahoitajaksi, kun sain itse kokea sen tehokkuuden täysin yllättäen. Olen aina ollut käytännönläheinen ihminen, enkä ollut kuullutkaan energiahoidosta ennen kuin koin sen itse. Kun ensikokemuksen jälkeen oloni alkoi parantua huomattavasti, lähdin tutustumaan aiheeseen ja päädyin Suomen energiahoitajien kursseille. Olen parantunut vuosikausia kestäneestä masennuksesta pääosin energiahoitojen avulla ja päässyt eroon kaikista tuki- ja liikuntaelinvaivoistani. Olen käynyt koko Suomen energiahoitajien koulutuksen ja olen tason 3 hoitaja. Olen myös ratkaisukeskeinen valmentaja LCF Life Coach® ja Access Bars® Fasilittaattori. Lue tarinani blogista.
Sydämeni lähellä on erityisesti EFT-terapia. Emotional freedom technique – lyhyemmin EFT – on erityisen tehokas tapa käsitellä traumoja, tunnelukkoja ja negatiivisia muistoja. EFT-terapiaa kutsutaan myös nimellä EFT-tapping. EFT -tunneterapia on saatavilla Tampereella sekä etäyhteyksin.
Access Bars® -energiahoidoista on tullut päivä päivältä suositumpia. Access Bars® hoito on ikään kuin mielen ”kovalevyn” puhdistus. Hoidossa vapautetaan kehossa ja mielessä olevia uskomuksia, ajatuksia ja ohjelmointeja, mitä emme enää tarvitse. Lue lisää Access Bars® -hoidosta. Access Bars® on enemmän kuin hoito. Access Bars® on myös tietoisuustaitoja ja valmennusta.
Olipa kyse mistä tahansa metodista tai hoitomuodosta, vain oma kokemus on se, millä on merkitystä. Vain kokeilemalla saat selville, miten voit muuttua hoitojen ja valmennusten avulla ja miten voit saada apua ongelmiin, joihin et muilla tavoilla ole saanut apua.
BodyMind energiahoidon, Access Bars® hoidon ja EFT-tunneterapian kesto on noin 60-75 min, alku- ja loppukeskusteluun on varattu lisäksi aikaa. Aivan aluksi suosittelen ottamaan hoitosarjan – kolmesta seitsemään kertaa – jotta keho ja mieli lähtee toipumaan. Kun akuuttivaihe on helpottanut, usein riittää ylläpitohoito kuukauden, kahden välein.
Ensimmäisellä kertaa sinun ei tarvitse tietää, mikä hoitomuoto sopisi tilanteeseesi parhaiten. Riittää kun varaat jonkun ajan ja kun tule paikan päälle, keskustellaan ja jutellaan, osaan sitten räätälöidä hoidon sinulle, tilanteesi huomioon ottaen.
Varaa aikasi ajanvarauskalenterista, soittamalla tai laittamalla viestiä.
Lisätietoja saat yritykseni sivuilta haelan.fi
Sijainti
Pispalan valtatie 9, Tampere
Paikalle pääsee helposti bussilla, ja autoille löytyy ilmaista pysäköintitilaa Mäkikatu 2-4 alueelta. Paikoitusalueella on lähes aina tilaa. Joskus harvemmin pysäköintialue on täynnä ja tällöin paikkoja löytyy lisää kauempaa Mäkikadulta tai esim. Ahjolan alueelta.
Vastaanotto sijaitsee pihan isoa porttia vastapäätä olevan talon kivijalan vasemmassa reunassa olevien puisten pariovien takaa.
Käytössäni ei ole odotustilaa, joten kannattaa tulla paikalle vasta sovittuna ajankohtana. Saunan ollessa avoinna (ma, ke, pe iltoina) kahvila on auki ja siellä voi viettää tarvittaessa aikaa.
Etähoidot ja -valmennukset
Tarvittaessa voit saada hoidon myös suoraan kotisohvallesi tai voimme kohdata valmennuksen merkeissä myös etänä. Voimme sopia hoidot ja valmennukset joustavasti Zoom- tai muulla videopuheluyhteydellä tai puhelimitse.
Olen lomalla 16.6.-25.6.2023
Hinnasto
Lähihoito, Tampere
Kolmen kerran* sarja (83 €/kerta) 250 €
Viiden kerran* sarja (75€/kerta) 375 €
Seitsemän* kerran sarja (71 €/kerta) 500 €
*BodyMind energiahoito, EFT-tunneterapia tai Access Bars®
BodyMind Energy Balancing Method -energiahoito 75 min 90 €
EFT-tunneterapia 75 min 90 €
Access Bars® 75 min** 90 €
**Lisäpalveluna saatavilla Energeettinen jäsenkorjaus 30€ ennen Access Bars® hoitoa.
Kokonaisvaltainen energiahoito keholle ja mielelle 90 min 105 € (suosittelen tätä ensikäynnille)
Hoidot sopii myös lapsille. Lapset nauttivat samasta rentouden tunteesta kuin aikuisetkin. Lapsille sopii niin Access Bars hoito kuin BodyMind energiahoitokin.
Maksuvaihtoehdot
Kortti, käteinen tai Klarna, jolla voit maksaa myöhemmin tai useammassa erässä.
Etähoito
BodyMind Energy Balancing Method -energiahoito etänä 75 min 90 €
EFT-tunneterapia etänä 75 min 90 €